Miksi olen ehdolla eduskuntaan?

Tämän päivän maailmaa tarkkaillessani löysin tärkeimmän syyn ehdolle asettumiseen: omat 11- ja 13-vuotiaat poikani. Haluan, että nuorilla on tulevaisuudessakin turvallista kasvaa ja kehittyä, mahdollisuus harrastaa ja opiskella ja myöhemmin elämässään, vaikkapa paluumuuttajana, työllistyä tai viettää aktiivista seniorielämää palveluiden läheisyydessä.

Lähtöni syyt kumpuavat myös rakkaudesta ja kiitollisuudesta kotiseutua kohtaan. Olen syntynyt Tampereella ja aloittanut koulunkäyntini Espoon Leppävaarassa, mutta kasvanut ja varttunut pojasta mieheksi Joensuussa. Sain käydä koulua turvallisessa ympäristössä, jossa osaavat opettajat jakoivat tietoa mutta myös kasvattivat elämään ja yhteisöllisyyteen. Lyseon lukiosta sain valkolakkini nuoreen unelmia täynnä olevaan päähäni. Kiitos kaikille opettajille, jotka jaksoivat tuolloin ja jaksavat tänä päivänä tukea päivästä toiseen lasten ja nuorten välillä kivuliastakin kasvua ja oppimista. Heille olemme kaikki kiitoksen velkaa.

Valtakunnan poliittista päätöksentekoa läheltä seuranneena olen vakuuttunut siitä, että Savo-Karjala tarvitsee vahvoja puolustajia, ettei kaikkea hyvää jaeta eikä keskitetä eteläiseen Suomeen. Maakunnan ihmisten ja palveluiden puolustamisen tulee olla alueelta valittujen kansanedustajien tärkein tehtävä.

Kolmen tunnin junayhteys pääkaupunkiseudun ja Joensuun ja Kuopion välille on rakennettava. Tarvitsemme hyvät liikenneyhteydet eri puolille Suomea, sillä ihmisten ja tavaroiden on päästävä liikkumaan sujuvasti. Itärata tulee nostaa hallituksen kärkihankkeeksi.

Työtä tekevät ihmiset turvaavat hyvinvoinnin. Savo-Karjalan olemassa olevat työpaikat on säilytettävä, mutta tarvitsemme myös uutta työtä ja kasvua. Nykyisille ja uusille yrityksille on tarjottava hyvä toimintaympäristö. Pelastusopisto, Itä-Suomen yliopisto ja alueella toimivat ammattikorkeakoulut ovat tärkeitä alueen vetovoimatekijöitä. Poliisit, rajamiehet, lääkärit, hoitajat, palomiehet, opettajat ja muut julkisen sektorin työntekijät turvaavat sujuvan arjen. Täällä töitä tekevät tarvitsevat koteja, palveluita ja infraa.

Houkuttelevassa maakunnassa on myös vireää liikunta- ja kulttuuritoimintaa, joista meidän tulee olla ylpeitä ja tuoda esiin. Joensuun Kataja, Kalpa, KuPS, Ilosaarirock, Kuopion viinijuhlat, karjalainen pitopöytä, kalakukko, Kallavesi ja Koli. Ihan vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Paljon on maakunnan eteen tehty, mutta paljon on vielä tehtävää. Yksin se on kuitenkin mahdotonta. Tule mukaan kampanjaani: http://www.timoelo.com/liity-tiimiin/

Avaan enemmän ajatuksiani jatkossakin täällä blogin puolella. Seuraathan minua myös Facebookissa.

Timo Elo