Vuoden tärkein juhlapäivä on tänään.
6.12.1917 syntyi nyt jo edesmennyt mummuni Ulla Nurminen. Samana päivänä hänen kanssaan syntyi myös itsenäinen Suomi, kun eduskunta hyväksyi itsenäisyyspäiväjulistuksen.
Isoäitini ei paljon lapsuudestaan tai nuoruudestaan puhunut. Ei köyhyydestä, ei sota-ajasta, mutta ei myöskään hyvinvoinnin kasvusta eikä Suomen ja ihmisten vaurastumisesta. Hän kannusti lapsenlapsiaan opiskelemaan ja sivistymään, mutta kasvatti myös tekemään työtä. Lapsuuden kesäni sujuivat monena kesänä mummolassa, jossa heinäpellot ja niittohommat tulivat tutuiksi, kuten myös metsät marjoja ja sieniä kerätessä sekä kalastuksen salat ahvenia jallittaessa niin ihmisten kuin kissojenkin ruuaksi. Mieleeni ovat painuneet myös veneellä ja 3 hv Evinrude perämoottorilla ajamani postin hakureissut.
Sulo-vaari oli sodan käynyt mies. Hän ei koskaan puhunut sodasta. Vaari oli paljon omissa oloissaan ja käsitteli omalla hiljaisella tavallaan kipeitä muistojaan. Lapsena tuo tuntui myös hieman pelottavalta.
Iloisenakin isoisä toki nähtiin mm. saunavihtoja solmiessaan ja pitkäsiimaa nostaessaan – paitsi jos soutaja töppäsi.
Lapsena historia ei tunnu tärkeältä, kun eteen tulee jatkuvasti kaikkea uutta ja mielenkiintoista opittavaa.
Vasta myöhemmällä iällä oppii katsomaan taaksepäin nähdäkseen eteenpäin. Joskus on myös mentävä kauemmaksi nähdäkseen lähelle.
Suomi ja itsenäisyys avautuivat minulle aivan uudella tavalla ollessani lukiopoikana Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana Michiganissa. USA oli mielessäni ollut kaukainen unelmien maa. Se olikin ja on edelleenkin monin tavoin hieno maa, mutta ei kuitenkaan pelkästään auvoinen onnela. Muistan, että amerikkalaisten ystävieni etsiessä Suomea karttapallolta maamme näytti kovin pieneltä ja tuolloin Neuvostoliiton naapurina vahvasti sosialistiselta valtiolta. Myöhemminkin ulkomaisissa yhteyksissä on joskus ollut vaikea selittää maamme olevan vapaan ja demokraattisen, kun pahimmillaan maamme presidentti, pääministeri ja ulkoministeri kaikki olivat sosialisteja. No, näin ei onneksi enää ole ja Suomi on ankkuroitunut vahvasti länsimaiseen arvomaailmaan ja eurooppalaiseen yhteisöön.
Suomi on tänä päivänä kansainvälinen, suvaitsevainen ja demokraattinen maa, jossa saa tehdä, yrittää ja onnistua – mutta saa myös epäonnistua. Kaveria ei jätetä ja niistä, jotka apua tarvitsevat, huolehditaan.
Olen itse saanut elää vapaassa itsenäisessä maassa turvallisesti. Olen voinut opiskella, tehdä työtä, harrastaa, toteuttaa ja kehittää itseäni. Olen kiitollinen kaikesta tästä tietenkin vanhemmilleni, mutta myös niille sukupolville, jotka taistelivat isänmaamme vapauden ja itsenäisyyden puolesta sekä jälleenrakensivat maamme taloudelliseen vaurauteen. Veteraanien urotöitä ja uhrauksia emme saa koskaan unohtaa. Sisällissota, talvisota, jatkosota ja Lapin sota kaikki koettelivat maatamme niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Uhrit olivat kalliit ja loivat syviä haavoja, myös vastakkainasettelua. Yksituumaisuus ja kansan yhtenäisyys kuitenkin oli ja yhä on pienen kansakuntamme selviytymisen ja menestyksen kannalta välttämätöntä. Meidän tuleekin etsiä mieluummin ihmisiä yhdistäviä kuin erottavia asioita.
Koen, että velvollisuutemme on tarjota lapsillemme aiempaa parempi yhteiskunta sekä turvallinen ja vapaa maa kasvaa ja elää. Työ tämän eteen ei pääty koskaan.
Tänään on syvän kunnioituksen mutta myös ilon päivä. Nostan kiitollisena maljan veteraaneille ja menneille sukupolville. Eläköön itsenäinen Suomi!
