Maassamme käydään aluevaalit tammikuun 23. päivänä. Silloin valitaan 21 yhteen maakuntaan aluevaltuustojen jäsenet. Pohjois-Karjalassa aluevaltuutettuja tulee olemaan 59 henkilöä.
Ehdolla on kaikki maakunnan kansanedustajat, melkein kaikki kunnanvaltuutetut ja monia muita.
Myös minä olen ehdolla. Miksi?
Olen ollut mukana maakunnan politiikassa reilun 30 vuotta. Matkan varrella maakunta on muuttunut monin tavoin. Väestö on ikääntynyt ja keskittynyt Joensuun seudulle. Metsäsektori on pysynyt vahvana työllistäjänä ja myös metalliteollisuus on menestynyt. Rinnalle on noussut myös uutta osaamista alueen IT-osaajien myötä. Julkinen sektori on kuitenkin määrällisesti ylivoimaisesti suurin työllistäjä. SiunSotessa on jo yksinään n 7300 työntekijää. Sosiaali- ja terveysmenot ovat olleet kuntien menoista reilusta 50 %:sta aina 65 %:iin saakka. Kyse onkin erittäin tärkeistä julkisen vallan järjestämistä palveluista.
Valtion keskeinen tehtävä on taata ihmisten turvallisuus. Ihmisen on saatava apua hädän hetkellä. Pelastustoimi on oltava organisoituna niin, että pelastajat ehtivät paikalle nopeasti ilman turhaa viivettä, sairaan tai onnettomuuteen joutuneen on saatava oikeaa hoitoa oikeaan aikaan ja ihmisten ylipäänsä apua ja tukea erilaisissa vaikeuksissa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näistä asioista ei ole poliittisesti minkäänlaista erimielisyyttä. Jokainen ymmärtää jo maalaisjärjellä näiden ydinpalvelujen tarpeen.
Palomies, pelastaja, palomies, lääkäri tai hoitaja ei tarvitse poliittista tai hallinnollista ohjausta päivittäisessä työssään. Ammattityö on aina syytä jättää ammattilaisille. Näiden ammattilaisten työ vaatii kuitenkin ympärilleen tukitoimia ja myös tehokkaan hallinnon. Tarvitaan palkanmaksua, kirjanpitoa, koulutusta, vuoro- ja lomasuunnittelua, edunvalvontaa, tarvikkeiden ostoja, laskutusta, ruokahuoltoa, tilojen ja laitteiden ylläpitoa jne. Näistä asioista jonkun pitää päättää. Olen ollut erilaisten valtakunnallisten, maakunnallisten, kaupungin ja yksityis- ja kolmannen sektorin organisaatioiden johtotehtävissä kymmeniä vuosia ja vastannut hallinto-, talous- ja henkilöstöasioista niin työntekijänä kuin luottamushenkilöjohtajanakin. Olen ehdolla, koska haluan varmistaa, että hallinto on kevyttä, joustavaa ja tehokasta, ja organisaation toiminta ja johtaminen mutkatonta ja sujuvaa.
Pohjois-Karjala on edelläkävijä sote-uudistuksen näkökulmasta. Me kokosimme kuntien sote-palvelut yhteen jo vuonna 2017 vapaaehtoisesti kuntien yhteisellä päätöksellä ja syntyi SiunSote. Nyt valtiovalta on päättänyt ottaa vastatakseen nämä palvelut. Samalla kuntien tehtävät ja rooli julkisen vallan käyttäjinä pienenee merkittävästi. Olisi helppo ajatella, että Pohjois-Karjalassa hyvinvointialue on valmis, kun vain muutetaan SiunSoten nimeksi hyvinvointialue. Pitkälle näin onkin, mutta muutos on myös mahdollisuus ottaa uusi alku ja tehdä hyvästä parempaa. Viranhaltijat ja työntekijät siirtyvät lain mukaan kaikki vanhoina työntekijöinä uuteen organisaatioon. Titteleitä ja tehtävänkuvia voidaan tarkentaa, mutta entisin voimin tähdätään myös tulevaisuuteen.
Päätöksentekoon tarvitaan lisää osallistamista. Tätä edellyttää jo lakikin. Vanhus-, nuoriso- ja vammaisneuvosto tulevat asiantuntijaeliminä mukaan, mutta myös varsinaiseen päätöksentekoon tarvitaan valtuuston ja hallituksen lisäksi lautakuntia, joilla on todellista päätösvaltaa. Samalla tulee valmisteluun osallistaa henkilökuntaa aiempaa enemmän. Tämä kaikki lisää avoimuutta ja varmistaa erilaistenkin näkemysten huomioon ottamisen päätöksenteossa. Palveluiden integraation varmistamiseksi pitää kuitenkin aluehallituksella ja toimivalla johdolla olla välineet isossa organisaatiossa helposti tapahtuvan osaoptimoinnin torjumiseksi. Palvelukokonaisuus ja -ketjujen pitää olla eheät ja eri toimintojen tuettava toisiaan. Olen ehdolla, koska haluan varmistaa kokonaisuuden toiminnan, mutta myös ammattilaisten ja toisaalta kansalaisten aidon osallisuuden.
Historian kautta katsoen nyt tehtävä uudistus on huono, sillä kuntasektori on pystynyt aina tuottamaan palvelut tehokkaammin ja vaikuttavammin kuin valtio. Pohjois-Karjalan kannalta muutoksessa on kuitenkin hyvääkin. Rahoitus lisääntyy valtion ottaessa vastuun rahoituksesta köyhän maakuntamme kuntien sijaan. Rahoituksessa on kuitenkin sisällään merkittävä epäoikeudenmukaisuus: Pohjois-Karjala ei saa samaa ns. tarvevakioitua asukaskohtaista rahoitusta, jonka kaikki muut hyvinvointialueet saavat. Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen rahoitusta leikataan pysyvästi n. 25 miljoonaa vuositasolla, ensimmäisinä vuosina jopa enemmän. Tässä maakunnan edunvalvonta ja alueen kansanedustajat eivät ole onnistuneet. Periksi ei pidä antaa, vaan on taisteltava tämän epäoikeudenmukaisuuden poistamiseksi. Olen ehdolla, jotta maakuntaan saadaan oikeudenmukaiset voimavarat sote-palveluiden järjestämiseen.
Hyvinvointialueille vasemmistopuolueet ovat suunnitelleet uutta verotuksen tasoa, maakuntaveroa.
Uudistuksen tavoitteena on taata tasapuoliset sote-palvelut jokaiselle suomalaiselle. Valtio on ottanut tämän tehtävän ja tehtävän rahoittamisen itselleen. Maakuntavero murentaisi yhdenvertaisuutta, sillä on selvää, että maan köyhemmiltä alueilta ei ole mahdollista kerätä yhtä paljon verotuloja kuin maan vauraimmilta alueilta. Rahoituksen eriytyminen johtaa palveluiden eriytymiseen. Lisäksi jo maalaisjärkikin sanoo, että jos valtion ja kunnan lisäksi myös valtion väliportaan hallinto verottaa kansalaisia ja yrityksiä, niin jokaisen työssäkäyvän ja eläkeläisen verotus kiristyy entisestään. Olen ehdolla, jotta maakuntaveroa ei oteta käyttöön.
Valtio antaa hyvinvointialueelle tietyn potin rahaa ja sillä on alueella palvelut järjestettävä. Tehokas, nopea ja vaikuttava toiminta on taloudellista myös terveydenhoidossa ja sosiaalipalveluissa. Taloudellisuus turvaa palvelut myös tulevaisuudessa. Olen ehdolla, että rahat riittäisivät tulevillekin sukupolville.
Olen ehdolla myös sen vuoksi, että haluan taata jokaiselle tarvitsevalle pääsyn sote-palveluihin, eivätkä juutu jonoihin. Tämä onnistuu parhaiten monituottajamallilla, jossa yritykset ja kolmas sektori toimivat julkisen sektorin, hyvinvointialueen, rinnalla kumppaneina ja tasavertaisina palveluiden tuottajina täydentäen julkista palvelutuotantoa. Ihmiselle on tärkeintä, että saa apua ja hoitoa, kun sitä tarvitsee. Toissijaista on se, kuka palvelun tuottaa.
Olen ehdolla koska uskon pystyväni auttamaan pelastus- ja hoito- ja sosiaalityön ammattilaisia menestymään ja jaksamaan työssään paremmin muokkaamalla työntekemisen ja sen tukirakenteet kannustaviksi ja joustaviksi. Hyvinvoivat ammattilaiset takaavat hyvinvoinnin myös asukkaille.
Numeroni on 303.
