Geopolitiikka on politiikantutkimuksen ja poliittisen maantieteen tutkimussuunta. Arkisemmin tämä tarkoittaa pohdintaa maantieteen vaikutuksesta kansainväliseen politiikkaan.
Geopolitiikkaa harjoitettiin myös ennen talvisotaa. Vuoden 1939 elokuussa Stalinin Neuvostoliitto ja Hitlerin Saksa jakoivat Euroopan Molotov-Ribbendrop-sopimuksena tunnetun hyökkäämättömyyssopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa. Sopimus tuki venäläisten ja saksalaisten geopoliittisia tavoitteita: Neuvostoliitto vahvistui Itämeren alueella ja Saksa turvasi itärajansa. Väliin jääneille kansoille sopimus oli kauhistus. Suomi sentään säilytti taistellen itsenäisyytensä, mutta sota jätti syviä arpia.
Suomen osalta isoin geopoliittinen ulottuvuus on edelleenkin suuri ja mahtava itäinen naapurimme. Presidentti Paasikivi määritteli v.1944 ulkopolitiikkaa: ”Suomen ulkopolitiikassa on kaikkea hallitsevana maamme suhde suureen itäiseen naapuriinsa, Neuvostoliittoon. Se on meidän varsinainen ulkopoliittinen ongelmamme, jolle meidän on ratkaisu löydettävä ja josta kansamme tulevaisuus riippuu.”
Suomi on suuntansa valinnut. Realistinen tosiasioiden tunnustaminen on ohjannut maamme ulkopolitiikkaa, mutta samalla olemme ankkuroituneet vahvasti länsimaiseen arvoyhteisöön. Olemme päässeet etupiirijaosta irti ja kulkeneet rauhanomaisesti omaa polkuamme. Pohjoismaiden neuvostoon Suomi liittyi v. 1954. YK:n jäsenyyden Suomi sai v. 1955. Kohti eurooppalaista yhteistyötä ja yhteisöä Suomi on taivaltanut vuodesta 1961 lähtien. Euroopan vapaakauppajärjestön EFTA:n liitännäisjäsenyyttä seurasi vapaakauppasopimus täysjäsenyys v. 1986.
Euroopan Unionin jäseneksi suomalaiset päättivät liittyä 1994 pidetyn kansanäänestyksen jälkeen (56,9% puolesta) ja niin Suomesta seuraavana vuonna tuli EU:n jäsen yhdessä Ruotsin ja Itävallan kanssa. Yhteistyö ja liittoutuminen on yleensä pienelle maalle välttämätöntä. EU-jäsenyyttä puolsivat etenkin taloudelliset hyödyt, mutta moni koki EU:n jäsenyyden erityisesti turvallisuuspoliittisena ratkaisuna.
EU ei ole kehittynyt puolustusliiton suuntaan, koska keskeiset jäsenmaat kuuluvat jo Natoon. Suomelle kysymys Natojäsenyydestä on vaikea. Venäläisten sanovat pitävänsä Suomea ystävällisenä maana. Sen sijaan Natoon venäläiset suhtautuvat merkittävästi varauksellisemmin. Yhtäältä siis Nato pystyisi antamaan Suomelle jäsenelle turvatakuut, mutta toisaalta Venäjän suhtautuminen Suomeen saattaisi jäsenyyden myötä muuttua. Onneksi Suomen ulkopolitiikkaa johtaa nykyään Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Sinisilmäinen ei pidä olla ja puolustusvalmiutta ja -tahtoa on jatkuvasti ylläpidettävä ja vaalittava. Kuitenkin Paasikiveä taas lainaten: ”Epäluulo on poistettava, ystävyys perustettava. Kansamme perusetujen mukaista on, että tulevaisuudessa Suomen ulkopolitiikkaa niin johdetaan, ettei se tule kulkemaan Neuvostoliittoa vastaan. Rauha ja sopu sekä luottamuksellinen naapuruussuhde suuren Neuvostoliiton kanssa on meidän valtiollisen toimintamme ensimmäinen ohje.”
Naton jäsenenä tai ei, niin suomalaisten etu on rauha – ja uskottava puolustuskyky- rajoillamme.
