Savo-Karjalassa on elon merkkejä niin kauan kuin täällä on työtä ja yrittäjyyttä. Ne luovat keskeiset menestymisen mahdollisuudet, sillä työ luo hyvinvointia. Suomi menestyy vain olemalla
Sote-uudistuksen tavoite on turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyshuollon sekä pelastustoimen palvelut. Tästä kaikki puolueet ja ehdokkaat ovat yhtä mieltä. Tavoitteena oleva yhdenvertaisuus vaatii
Maassamme käydään aluevaalit tammikuun 23. päivänä. Silloin valitaan 21 yhteen maakuntaan aluevaltuustojen jäsenet. Pohjois-Karjalassa aluevaltuutettuja tulee olemaan 59 henkilöä. Ehdolla on kaikki maakunnan kansanedustajat, melkein
Maakuntahallintoa pukkaa. Eduskunta päätti äänestäen siunata Krista Kiurun johdolla valmistellun uudistuksen. Hyvä asia, että asiassa lopulta syntyi päätös. Valitettavasti vain varsin huono. Tämä maakuntamalli ei
Joensuu on hyvä kaupunki elää. Kaupungin tärkein tehtävä on huolehtia asukkaidensa hyvinvoinnista. Hyvinvoinnin jakaminen on mukavaa. Sen mitoittaminen voimavaroihin on haastavampaa. Pitäisikin keskittyä siihen, kuinka
Suomessa on aina keksitty asioita. Xylitoli ei ole suomalainen keksintö mutta sen tutkimuksessa ja hyödyntämisessä suomalaisilla on ollut merkittävä rooli. Ksylitolia eli koivusokeria käytetään vähäkalorisena
Voittaminen on hauskaa. Urheilussa, peleissä ja vaaleissa. Joukkueurheilijana on oppinut myös häviämään. Turpiin on tullut välillä elämässä ja politiikassakin. Vastoinkäymiset elämässä kasvattavat ja jalostavat. Kaikille
Vapaus tuo ensimmäisenä mieleen sotiemme uhrauksilla saavutetun itsenäisyytemme. Meillä on mm. sananvapaus, kokoontumisvapaus, mielipiteenvapaus. Vapautta on myös koulun kesäloma tai asuntovelan viimeisen erän maksaminen. Vapaus
Olin 16-vuotias, kun istuin Helsingin lentokentällä äitini Kaarinan kanssa odottamassa lentoni lähtöä Yhdysvaltoihin. Olin ollut lentokoneessa kerran aiemmin luokkaretkellä Joensuusta Kuopioon. Nyt suuntana oli New
Työllä tarkoitetaan yleensä ansiotyötä, joka on tavoitteellista ja toimeentulon hankkimiseen liittyvää. Kotitöitä (siivous, ruuanlaitto jne.) tehdään omassa kotitaloudessa. Tämän lisäksi tehdään vapaaehtoistyötä esim. urheiluseuroissa ja
Ilmassa on ihmiselle vaarallisia hiukkasia etenkin maailman suurimmissa kaupungeissa kuten New Delhi, Peking ja Mexico City. Myös Kiinan kaupungeissa tilanne on kehno. Euroopassa surkeinta on
Ruotsilla ja Suomella on poikkeuksellinen suhde. Se sisältää kilvoittelua ja kateuttakin, mutta myös kulttuurillista yhteenkuuluvuutta ja sympatiaa. Urheilussakin Ruotsi on rakas vihollinen. Suomi päätyi Pähkinäsaaren
Viime vuoden kohutuimpia elokuvia oli Bohemian Rhapsody. Se kertoo brittiläisestä rock-yhtye Queenistä. Kriitikot eivät leffaa kehuneet, mutta yleisö ympäri maailman rakasti sitä. Keskiöissä ovat yhtyeen
Ylipäällikkö Mannerheimin ensimmäinen päiväkäsky 1.12.1939 päättyy sanoihin: ”me taistelemme kodin, uskonnon ja Isänmaan puolesta.” Nämä ovat edelleenkin kelvolliset perusarvot, joille suomalaista elämäntapaa ja yhteiskuntaa voidaan
Ohtaansalmi erottaa kaksi maakuntaa: Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon. Ne kuuluvat samaan vaalipiiriin, mutta Ohtaansalmi edustaa monille henkistä vahvaa muuria, josta Donald Trumpkin olisi ylpeä. Ohtaansalmen silta
Tuli oli aikoinaan ihmisten palvonnan kohde. Sen hallintaan ottaminen on historiassa eräs ihmisen merkittävimmistä kehitysaskeleista. Internet eli netti on loputtomien aliverkkojen ja palvelimien muodostama maailmanlaajuinen
Kevään ensimmäiset merkit vievät auringon valon myötä ajatukset jo kesään: järvi ja sauna, torikahviot, herneet ja marjat. Mansikka on kevyt herkku, jossa on appelsiinia enemmän
Liikenteen sujuvuus on maakuntien menestyksen kulmakiviä. Nopea junayhteys Helsinkiin tarvitaan niin Joensuusta kuin Kuopiostakin. Nopea itärata on koko Itä-Suomen hanke, jota kannattaa ajaa periksi antamatta.
KALPA JA KATAJA Suomi on urheilumaa. Täällä liikutaan hieman liian vähän mutta perinteiset talvilajit, yleisurheilu, sekä nykyisin jääkiekon lisäksi myös muut palloilulajit saavat kansan television
Venäjän keisari Nikolai I antoi määräyksen perustaa Joensuun kaupunki v. 1848. Nykyään Joensuu on Suomen 12. suurin kaupunki ja kaupungissa asuu n 77 000 ihmistä. Jo
Itäraja pitenee 20 kilometrillä, kerrottiin viime kesäkuussa. Laukauksia ei Mainilassa, eikä muuallakaan vaihdettu, vaan kyseessä on uudella teknologialla laskettu rajan pituus, joksi nyt määritettiin Suomen
Hoitajamitoitus oli melkein kaikkien mielessä, kun eilen Joensuun torilla olin tapaamassa kansalaisia. Aihe on noussut yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön ja syyllisiä on etsitty ahneista yrityksistä, laiskoista
Geopolitiikka on politiikantutkimuksen ja poliittisen maantieteen tutkimussuunta. Arkisemmin tämä tarkoittaa pohdintaa maantieteen vaikutuksesta kansainväliseen politiikkaan. Geopolitiikkaa harjoitettiin myös ennen talvisotaa. Vuoden 1939 elokuussa Stalinin Neuvostoliitto
Fagotti on puhallinsoitin, kertoi Trivial Pursuitin vastauskortti vuosia sitten. Pelikaverini tulkitsi vastaukseni vääräksi: voitto jäi saamatta ja välirikko oli lähellä. Tunnetuimpia suomalaisia fagotisteja on joensuulaislähtöinen
Eläkkeensaajia Suomessa on lähes 1 600 000 henkilöä. Eläkkeelle jääminen on monelle helpotus, mutta toisille työelämästä sivuun hyppääminen on vaikeaa. Suomen eläkejärjestelmässä kukin työssäkäyvä sukupolvi rahoittaa vuorollaan
Dieselillä käy noin joka kolmas auto Suomessa. Vapaa liikkuminen on ihmisen perusoikeus. Useimmille meistä tuon perusoikeuden toteuttaminen kotipaikkakunnallakin tarkoittaa liikkumista autolla. Auto on välttämätön useille
Tammikuussa kohdatut kovat pakkaset ja runsas lumentulo muistuttivat ns. lapsuuden talvista – silloinhan oli aina paljon lunta ja kireät pakkaset. Nyt kylmyys sai koiranleuat toivomaan
Burana on tuttu lääke kipuun ja särkyyn sekä flunssaan ja kuumeeseen. Onpa joskus tuttu sairaanhoitaja suositellut sitä ja lasin maitoa otettavaksi seuraavan aamun pelastukseksi pitkän